Tämä koulutus on sinulle, jonka tavoitteena on liiketoiminnan perustutkinnon suorittaminen reilussa vuodessa. Vuosi+ on suunnattu ylioppilaille tai lukion päättäneille, välivuotta pitäville. Koulutuksessa on kaksi polkua: Vuosi töissä tai Tradenomispurtti.
Vuosi töissä -polku + Osaamisen hankkimista töistä (työpaikka tulee hankkia itse) + Jatkuva ohjaus verkossa + Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja sen ohjaaminen + Osaamisen osoittaminen näytöin + Lisänä ja tukena verkkomateriaalit sekä opettajan ohjaus koululta
Tradenomispurtti + Osaamisen hankkimista töistä (työpaikka tulee hankkia itse) + Jatkuva ohjaus verkossa + Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja sen ohjaaminen + Osaamisen osoittaminen näytöin + Centria-liiketalouden vauhtiväylän hyödyntäminen + AMK-opintojen hyödyntäminen myös liiketoiminnan perustutkintoon + Lisänä ja tukena verkkomateriaalit sekä opettajan ohjaus koululta
Koulukseen hakeminen ja aloitus Pääsyvaatimuksena on vähintään 90 opintopistettä lukion opintoja. Voit hakea koulutukseen 1.4.-6.8. jatkuvan haun kautta.
Haku auki jatkuvassa haussa 1.4. - 6.8. välisen ajan (heinäkuussa hakemuksia ei käsitellä).
Opintojen aloitus kahdesti vuodessa: toukokuun tai elokuun alku + Haku kevään aloitukseen 2.5. mennessä + Haku syksyn aloitukseen 6.8. mennessä
Yhteinen aloituspalaveri + toukokuussa ja elokuussa (tarkempi aika ilmoitetaan opinnot aloittavalle)
Kesällä opinnot verkko-opintoja ja työpaikalla työskentelyä.
Lisätiedot [email protected] puh. 08 2237 900
Tavoitteena on liiketoiminnan perustutkinnon suorittaminen reilussa vuodessa. Tutkinnon perusteet löydät ePerusteet-palvelusta .
+ Välivuoden hyödyntäminen + Jatko-opiskelumahdollisuuksien parantaminen (haku amk-todistusvalinnassa ammatillisella perustutkinnolla) + Ei kuluta ensikertalaisuuskiintiötä + Työkokemuksen hankkiminen ja kerryttäminen + Jatko-opintojen ohella voit työskennellä ammattilaisena (palkka) + Jatko-opintopolulla voit tällä hetkellä varmistaa suoran paikan tradenomin opintoihin + Mahdollisuus pysyä kotipaikkakunnalla ja opiskella