Lukuvuosimaksut - Raahen Porvari- ja Kauppakoulu

Lukuvuosimaksut - Raahen Porvari- ja Kauppakoulu

Otamme käyttöön lukuvuosimaksut kolmansien maiden kansalaisille. Lukuvuosimaksut perustuvat Suomen eduskunnan hyväksymään lakiin. Lukuvuosimaksut koskevat niitä ammatillisen koulutuksen ja lukioiden opiskelijoita, jotka aloittavat opintonsa 1.8.2026 tai sen jälkeen.

Lukuvuosimaksuvelvollisia ovat kolmansien maiden kansalaiset, eli sellaiset henkilöt, jotka eivät ole EU-jäsenvaltion eivätkä Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalaisia. Myös opiskelijoiden oleskeluluvan peruste vaikuttaa lukuvuosimaksuvelvollisuuteen. Kotikunnalla ei ole merkitystä maksun määrään.

Lukuvuosimaksuvelvollisuuteen on muutamia poikkeuksia. Jos joku seuraavista ehdoista täyttyy, voit saada vapautuksen lukuvuosimaksuvelvollisuudesta :

Alle 18-vuotias perheensä tai huoltajansa mukana Suomeen tullut lapsi tai nuori on Suomessa oppivelvollinen saatuaan Suomesta kotikunnan. Huoltajan tai lapsen oleskeluluvan lajilla (A vai B) ei ole merkitystä. Opintonsa toisella asteella oppivelvollisena aloittanut saa suorittaa opintonsa loppuun maksuttomasti aina sen vuoden loppuun asti, kun hän täyttää 20 vuotta.

Opiskelijan lukuvuosimaksu määräytyy opintojen aloituskohtana voimassa olevan koulutuksen järjestäjän lukuvuosimaksupäätöksen perusteella ja se on voimassa koko opintojen ajan.

Maksut koskevat ammatilliseen koulutukseen hakeutuvia kolmansien maiden kansalaisia, jotka aloittavat opintonsa 1.8.2026 tai sen jälkeen.

Määritetyt maksut ovat ammatillisen koulutuksen perustutkinnoissa, ammattitutkinnoissa ja erikoisammattitutkinnoissa tutkinnosta riippuen 7 954 – 9 715 euroa / opiskelija / lukuvuosi.

Hinta on muodossa euroa/opiskelija/lukuvuosi. Huomaa, että osassa tutkinnoista opiskelu kestää useamman lukuvuoden.

Lukuvuosimaksu peritään, kun opiskelupaikka on myönnetty.

Koulutuksen järjestäjä saa tiedot opiskelijoiden oleskelulupaperusteista Maahanmuuttoviraston (Migri) kautta. Lukuvuosimaksun suorittaminen on edellytys opetukseen osallistumiselle.

Ammatillisen koulutuksen perustutkintojen, ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen lukuvuosimaksujen perimiseen liittyvät käytännöt sekä toimintaperiaatteet määritetään Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja Migrin ohjeistusten mukaisesti.

Käytäntöjä ja toimintaperiaatteita sovelletaan muun muassa maksettujen lukuvuosimaksujen hyvityksiin sekä lukuvuosimaksujen palauttamiseen esimerkiksi opintojen keskeytyessä tai opiskelijan erotessa.

Recommended articles